Kevät saapui Kokkolaan

Kevät saapui Kokkolaan

Helmikuisessa näyttelyssäni minua nykäisi hihansuusta kokkolalainen rouva. Hän oli ihastunut Kevät-nimiseen maalaukseen ja harmitteli, että tämä maalaus oli jo varattu. Rouva pyysi minua tekemään samanlaisen, jäljitelmän omasta työstäni.

Tiesin, ettei tarkalleen jäljentäminen onnistuisi: tuo työ oli syntynyt nopealla otteella vanhan maalauksen päälle ja siksi siinä oli ihmeellistä syvyyttä, samalla keveyttäkin.

Sanoinkin ajatukseni heti: jokainen maalaus on omanlaisensa kertomus! Kuin ajatuksenvirtana kerrottu iltasatu: Vaikka yrittäisin, en voisi kertoa tarinaa uudelleen täsmälleen samoin sanoin.

Lupasin kuitenkin valmistaa samankokoisen ja -korkuisen pohjan ja maalata samasta aiheesta sekä tunnelmasta. Innostuin tilauksesta todella paljon! Halusin kokea tämän mahdollisuuden ja nähdä, miten kohti selvää päämäärää etenevä kokonaisuus syntyy – väri väriltä, viiva viivalta, pinta pinnalta. Kuin sisarusmaalaus.

Nautin työskentelystä. Mietin tätä ihmistä: hänen eloisanhymyävää mutta rauhallista olemustaan. Kevään tuomia mahdollisuuksia, uusia valonsäteitä. Odottavaista, salaperäistä värinää, tuoksuja, polkuja… Kannoin mielessäni myös muistoja, menneiden keväiden hetkiä ja niiden monenkirjavia sävyjä. Kotimetsän heräämistä uuteen mutta tuttuun.

Syntyi uudenlainen tarina keväästä. Eloisa ja syvä, ei yhtä ujo kuin edeltäjänsä, rohkeampi, jo avautuva. Tekikö lisääntynyt valo minulle tämän? Työ on nyt omalla paikallaan uudessa kodissaan, eteisaulassa. Parasta oli näyttelyssä tapaamani rouvan tyytyväinen viesti, jonka eilen sain. Kiitos, kun sain kokea tämän! ❤

About Karoliina Pigg

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *